Etusivu » Uutiset » Tutumpi hoitaja asiakkaalle – Kuusamon kotihoito paransi asiakkaidensa turvallisuutta ja tyytyväisyyttä

Artikkelit

Tutumpi hoitaja asiakkaalle – Kuusamon kotihoito paransi asiakkaidensa turvallisuutta ja tyytyväisyyttä

Asiakkailla käyvien kotihoidon eri hoitajien määrä sekä päivystys- ja terveyspalveluiden käyttö väheni, kun Kuusamon kotihoidossa siirryttiin ns. hoitorinkimalliin, uudistettiin käyntilistojen ja työvuorojen suunnittelu sekä lisättiin sairaanhoitajat ilta- ja viikonloppuvuoroihin.

Kuusamon kaupungin kotihoito panostaa jatkuvaan palvelunsa kehittämiseen. Kuusamossa onkin seurattu jo vuodesta 2018 Nordic Healthcare Groupin (NHG) erilaisia toimintaa kuvaavia mittareita ja saatu kotihoidon vertaiskehittämisen kautta vertailutietoa muihin kuntiin ja kuntayhtymiin nähden. Kun vuonna 2019 vertailusta nousi selkeäksi kehityskohteeksi kotihoidon hoitajakontaktien suuri määrä asiakasta kohden sekä asiakkaiden muun terveyspalvelukäytön määrä, Kuusamon kotihoidossa käärittiin hihat.

Hoitoringillä tutumpi hoitaja asiakkaalle ja lisää turvaa korona-aikana

”Lähdimme viime vuoden lopulla liikkeelle siitä, että tärkein laatutavoitteemme vuonna 2020 on vähentää hoitajakontaktien määrää. Tavoittelemme korkeintaan kymmentä hoitajaa asiakasta kohden – vuoden 2019 lopussa luku oli vielä 22 hoitajaa ja tällä hetkellä olemme päässeet jo 16 eri hoitajaan asiakasta kohden kuukaudessa. Kun keväällä astui voimaan poikkeuslaki, joka velvoitti hoitajakontaktien vähentämistä kotihoidossa, olimme erittäin tyytyväisiä, että olimme jo ajoissa ennen koronapandemiaa tarttuneet haasteeseen ja saanet tilanteen hoitajakontaktien osalta huomattavasti aiempaa paremmalle mallille,” kertoo Kuusamon kaupungin kotihoidon esimies Anu-Birgitta Lämsä.

Idea hoitoringistä lähti NHG:n järjestämästä kotihoidon vertaiskehittämisestä, joka kattaa noin kolmasosan Suomen kotihoitoyksiköistä. Vertaiskehittämisen tavoitteena on antaa kunnille ja kuntayhtymille kattavasti tietoa kotihoidon toiminnan eri osa-alueista, kehityksestä ja tilanteesta verrattuna muihin yksikköihin ja ennen kaikkea jakaa oppeja kotihoidon parhaista toimintamalleista valtakunnallisesti.

”Lähdimme suunnittelemaan ja toteuttamaan hoitorinkimallia NHG:n asiantuntijoiden kanssa. Prosessissa mentiin hyvin konkreettiselle toiminnan tasolle mm. havainnoimalla työnjakajaa, joka tekee kotihoidon käyntilistat ja varmistaa, ketkä hoitajat ovat vuorossa. Toiminnanohjausjärjestelmän kautta pääsimme parantamaan suunnittelua niin työvuorojen kuin käyntilistojen osalta, jossa siirryimme hoitorinkeihin. Hoitoringin tärkein tavoite on muodostaa ryhmä hoitajia, jotka käyvät samalla asiakkaalla kuukauden aikana. halusimme myös välttää sitä, että saman vuoron aikana asiakkaalla kävisi useampi hoitaja. Tutumpi hoitaja asiakkaalle -toimintatapamme onkin saanut runsaasti positiivista palautetta asiakkailta ja omaisilta,” iloitsee Lämsä.

Sairaala- ja terveyskeskuskäyttö pieneni merkittävästi kotihoidon sairaanhoitajien aloittaessa ilta- ja viikonloppuvuoroissa

Toiminnanohjauksen uudistamisen lisäksi Kuusamo teki vuonna 2019 toisen merkittävän muutoksen kotihoidon arkeen: sairaanhoitajia lisättiin päivävuoron lisäksi myös ilta- ja viikonloppuvuoroihin. Tämä johti kotihoidon asiakkaiden sairaala- ja terveyskeskuspäivityksen käytön vähenemiseen 38 prosentilla, mikä on merkittävä muutos. Kun kotihoidossa oli tavoitettavissa henkilö, jolta voitiin kotikäynnin yhteydessä pyytää asiantuntija-arviota asiakkaan poikkeukselliseen tilanteeseen, esimerkiksi iho-ongelmaan, asiakas välttyi ylimääräiseltä päivystyskäynniltä, sillä tilanne voitiin selvittää heti paikan päällä. Myös kotihoidon henkilöstön näkökulmasta sairaanhoitajan tuoma tuki ja sitä kautta myös yhteistyö lääkärien kanssa koetaan arvokkaaksi. Kustannusten näkökulmasta sairaanhoitajien lisääminen on tuonut myös noin 29 % säästöt vähentyneen muun terveyskeskus- ja sairaalakäytön myötä, vaikka sairaanhoitajia palkattiin lisää kotihoitoon. Kotihoidon vertaiskehittämisessä tehdystä vertailusta käy ilmi, että niissä kotihoitoyksiköissä, joissa sairaanhoitajat työskentelevät myös iltavuoroissa, on jopa 28 % vähemmän muuta palvelukäyttöä kuin vastaavissa yksiköissä, joissa ei ole sairaanhoitajia iltavuorossa.

”Kuusamossa on saavutettu poikkeuksellisen nopeasti hyviä tuloksia useilla kotihoidon tärkeillä osa-alueilla. Kotihoito oli jo ennen nyt toteutettuja kehitystoimenpiteitä yksi vertailun kustannustehokkaimmista julkisista yksiköistä. Vuonna 2019 Kuusamossa tunnistettiin mahdollisuuksia parempiin tuloksiin myös laadussa eli tuttu hoitaja asiakkaalle -periaatteen toteutumisessa ja siinä, että ikäihmisten kaikkiin palvelutarpeisiin ei pystytty vastaamaan heidän kotonaan, vaan osa heistä ajautui osin tarpeettomasti terveyskeskusten ja muiden terveyspalveluiden piiriin. Yhteistyössä Kuusamon kanssa havainnoimme ja arvioimme heidän toimintamallejaan, ja teimme suunnitelman siitä, millaisia muutoksia kotihoidon arjessa voisi toteuttaa. Kuusamon poikkeuksellisen nopea onnistuminen johtui mielestäni pitkälti myös siitä, että muutosten toteuttamisesta innostuttiin paitsi johdossa myös jokapäiväisen työn suunnittelussa ja että ne vietiin taitavasti kotihoidon arkeen. Vaikka Kuusamo on pienehkö kaupunki, en näe syytä, ettei vastaavia toimivia malleja ja käytäntöjä voitaisi soveltaa myös isoissa kotihoidon yksiköissä.” kommentoi NHG:n kotihoidon vertaiskehittämisen johtaja Mikko Mulari.

Tulevaisuudessa entistä parempia ja laajempia etäpalveluita Kuusamon kotihoidon asiakkaille

Kuusamo on aiemmin panostanut kotihoidossa etäpalveluiden käyttöönottoon, mistä on kertynyt myönteisiä kokemuksia. Etäpalvelua on testattu parinkymmenen asiakkaan kanssa ja ensi vuodelle pohditaankin mahdollisuutta lisätä etäpalveluiden käyttöä ja panostaa muutenkin tulevaisuudessa digitaalisiin palveluihin.

”Vaikka olemme asiakasmäärältä pieni yksikkö, Kuusamo on maantieteellisesti iso alue. Panostamalla etä- ja digipalveluihin meidän voisi olla mahdollista tarjota entistä enemmän tarkastuskäyntejä asiakkaalle kotiin, sillä matka-aika asiakkaiden välillä haukkaa tällä hetkellä ison siivun hoitajien päivittäisestä työajasta. Tähän asti saamamme kokemukset ovat erittäin positiivisia niin asiakkaiden kuin henkilöstönkin osalta. Etäpalvelun kautta olemme myös päässeet käsiksi sellaisiin havaintoihin, joita emme ole fyysisillä kotikäynneillä huomanneet. Esimerkiksi asiakkaat kykenevät monesti toimintakyvyltään enempään, kuin ajattelemme, ja teemme kotikäynneillä välillä ehkä turhaankin asiakkaan puolesta asioita, joissa hän ei tarvitsisi apua. Etäpalvelu onkin lisännyt voimavaralähtöistä otetta tekemisessämme. Tulevaisuudessa seuraamme entistä tarkemmin etäpalveluista kertyvää kokemusta ja laajennamme sen käytön kaikille uusille kotihoidon asiakkaille,” Lämsä tiivistää.

 

Lisätiedot:

Anu-Birgitta Lämsä, kotihoidon esimies, Kuusamon kaupunki: puh. 040 729 1483 / anu-birgitta.lamsa@kuusamo.fi

Pirkkoliisa Pohjola, vs. ikäihmisten palvelujen johtaja Kuusamon kaupunki: puh. 0400 441925 / pirkkoliisa.pohjola@kuusamo.fi

Mikko Mulari, kotihoidon vertaiskehittämisen johtaja, Nordic Healthcare Group: p. 050 367 6277 / mikko.mulari@nhg.fi

"(Obligatoriskt)" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.