Selvitys ikääntyneiden pitkäaikaispalvelujen harmonisoinnista maakunnissa käynnistynyt

Uutisia

28.6.2019

Keväällä 2019 käynnistynyt valtioneuvoston selvityshanke valottaa ikäihmisten pitkäaikaispalvelujen myöntämiskriteerien yhdenmukaistamisen vaikutuksia palvelurakenteisiin ja kustannuksiin maakunnissa. Kriteerien yhdenmukaistaminen on väistämätöntä, kun järjestämisvastuu siirtyy suuremmalle toimijalle. Yhdenmukaistamisen myötä yhdenvertaisuus palveluissa paranee ja palvelurakenne yhtenäistyy.

Hankkeen tavoitteena on ymmärtää, minkälaisia vaikutuksia ikääntyneiden palvelujen myöntämiskriteerien yhdenmukaistamisella on ollut maakunnissa, joissa yhdenmukaistaminen on jo toteutettu kuntayhtymän toimesta, esimerkiksi Kainuu ja Etelä-Karjala. Samalla voidaan tehdä päätelmiä, minkälaisia vaikutuksia yhdenmukaistamisella olisi muissa maakunnissa ja valtakunnallisella tasolla. Vaikutuksia arvioidaan sekä kustannusten että palvelutarjonnan kannalta.

Selvitys on osa valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Selvityksen toteuttaa Nordic Healthcare Group. Tutkijaryhmään kuuluu lisäksi asiantuntijoita Aalto-yliopistosta, ohjausryhmässä on edustus valtiovarainministeriön lisäksi sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöministeriöstä.

Lue lisää valtiovarainministeriön tiedotteesta.

 

Lisätietoja:

Tero Tyni, budjettineuvos, valtiovarainministeriö, p. 02955 30531, tero.tyni@vm.fi

Riikka-Leena Leskelä, tutkimusjohtaja, Nordic Healthcare Group, p. 050 410 0737, riikka-leena.leskela@nhg.fi

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. more information

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close