Miten vaikuttavuutta on edistetty kansainvälisesti? Terve! -podcastin vieraana Paulus Torkki

Uutisia

5.5.2021

Miten vaikuttavuutta on edistetty kansainvälisesti? Entä Suomessa? Terve! -podcastin toisessa jaksossa kuulemme Helsingin yliopiston terveydenhuollon tuotantotalouden apulaisprofessorin ja NHG:n senior partnerin Paulus Torkin ajatuksia vaikuttavuudesta.

Paulus Torkki on Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan terveydenhuollon tuotantotalouden apulaisprofessori. Torkille vaikuttavuus on luonnollinen jatkumo sille, että aiemmin Teknillisessä korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) aloitettiin tutkimaan tuottavuutta ja laatua. Tämän jälkeen mukaan tulivat muut laadun ulottuvuudet, kuten turvallisuus ja kliinisen laadun näkökulmat, ja seuraava askel on vaikuttavuuden kytkeminen mukaan.

Kehitys on mennyt maailmalla samaa tahtia ja vaikuttavuusperustaisuus on noussut kansainvälisestikin merkittävimmäksi teemaksi hänen tutkimusalueellaan. Tähän on monia syitä. Ensinnä vaikuttavuus ei ole uusi ilmiö, vaan se on aina ollut lääketieteessä keskeinen ilmiö. Interventioiden vaikutusta on aina yritetty ymmärtää, mutta sitä ei ole tehty prosessin tasolla, esimerkiksi potilaan kohdalla pitäisi katsoa hoitoketjua eikä vain yksittäistä interventiota.

Terveydenhuoltojärjestelmät ovat kehittyneet monissa maissa niin hyviksi satsaamalla niihin paljon rahaa. Sen sijaan, että nyt pohdittaisiin, voidaanko niihin satsata vielä lisää, pitäisi Torkin mielestä ensin katsoa, mitä sillä rahalla saadaan aikaan, eli mikä on vaikuttavuus. Tietojärjestelmät ja data-analytiikkaratkaisut ovat mahdollistaneet, että vaikuttavuutta voitaisiin aloittaa mittaamaan systemaattisesti.

Vaikuttavuuden mittaamisessa Torkin mielestä on tärkeää, että jokaiselta potilaalta ja asiakkaalta mitataan systemaattisesti hoitotuloksia, mitä myös value-based healthcaressa (VBHC) korostetaan. Ennen kuin nämä systemaattisesti mitatut tulokset ja data, eli keskeinen tieto, on olemassa, sosiaali- ja terveydenhuoltoa ei voida johtaa vaikuttavuusperusteisesti.

Kysymykseen, miksei vaikuttavuutta nyt seurata Torkki vastaa, että ammattilaiset hyödyntävät jo havainnoimiseen monia apumenetelmiä, kuten diagnostiikkaa, laboratoriotutkimuksia ja kuvantamista. Pala, joka puuttuu laajassa mittakaavassa, on potilaan näkemys ja kokemus hänen omasta hoidostaan ja terveydestään, kuten elämänlaadun ja toimintakyvyn mittarit. Intervention vaikutusta voidaan todentaa esimerkiksi erikoissairaanhoidossa, mutta mitä tapahtuu, kun potilas jatkaa esimerkiksi kuntoutukseen? Pääseekö työikäinen potilas esimerkiksi takaisin töihin? Dataa on, mutta ketjuja ei seurata systemaattisesti eikä analysoida.

Michael E. Porterin ajatuksia pidetään VBHC -ajattelun kulmakivenä. Torkin mielestä tämä johtuu siitä, että hän on osannut paketoida asian hyvin. Vuonna 2006 Michael E. Porter ja Elizabeth Olmsted Teisberg julkaisivat ensimmäisen kirjansa aiheesta sekä sen jälkeen useita artikkeleita. Porterin malli, jossa katsotaan potilaalle relevantit hoitotulemat suhteessa hoitoketjuun investoituihin kustannuksiin, ei eroa suuresti aiemmasta tuotantotalouden ajattelusta. Torkki mielestä se, mikä on Porterin ajattelussa uutta, on nimenomaan potilaskeskeisyys, kuten potilaan raportoimat mittarit. Erityisesti uutta on arkivaikuttavuus, josta myös Antti Malmivaara (vieraana Terve! -podcastin kuudennessa jaksossa) puhuu: se että tuloksia mitataan jokaiselta potilaalta systemaattisesti järjestelmässä. Vaikka Porter ja Teisberg esittivät ajatuksiaan jo 2006, potilaan hoitotulemia ei edelleenkään mitata laajassa mittakaavassa systemaattisesti, jolloin ei voida kehittää vaikuttavuusperusteista johtamista ja ohjaamista.

Porterin malli on palvelutuottajalähtöinen ja puhutaan nimenomaan asiakas- eikä esim. kansalaisnäkökulmasta, sillä Yhdysvalloissa ei ole väestövastuuta, kuten Suomessa. Tällöin palveluntuottajan pitää tuottaa arvoa asiakkailleen, ja tässä tapauksessa se arvo on vaikuttavuus. Suomessa pitää taas miettiä asiaa laajemmin järjestelemän ja kansalaisen näkökulmasta. Kaikki kansalaiset eivät kuitenkaan ole terveydenhuollon asiakkaita. Meillä on kytkettävä mukaan myös preventio ja sosiaalipuoli.

Porterin ajattelusta Suomessa kannattaisi Torkin mielestä hyödyntää sama tien ajatusta, että jokaiselta potilaalta mitataan systemaattisesti hoitotulemia (outcomes) hoidon jälkeen tai eri vaiheessa. Monessa tapauksessa mitataankin jo, mutta systematisointi ja yhtenäinen mittaaminen uupuvat eikä tietoa vielä hyödynnetä johtamiseen. Kustannusten mittaamista yli potilaan hoitoepisodin pitäisi kehittää saman tien: potilaan hoidon kokonaiskustannusten sijaan nyt katsotaan kustannuksia vain tulosyksiköittäin. Saatavilla olisi rekisteri kohtalaisella työllä.

ICHOM eli International Consortium for Outcomes Measurement on jatkumo VBHC-ajattelulle – Porter ja joukko lääkäreitä kuuluu sen perustajiin. ICHOM on globaali voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on standardoida potilasryhmäkohtaista vaikutusten mittausta, jotta se olisi vertailukelpoista. ICHOM:ssa mittareiden kehityksessä ovat mukana kliinisten asiantuntijoiden lisäksi myös potilasjärjestöt. Potilasedustus on tärkeää, sillä siten varmistetaan, että mitataan potilaalle relevantteja vaikutuksia.

Vaikuttavuus on kuitenkin suhteellinen käsite. Tieto oman yksikön hoitotuloksista ei riitä, vaan tarvitaan vertailukohtaa, jotta tiedetään, mitkä tekijät ovat kytköksissä vaikuttavuuteen ja mitkä tuottavat vaikuttavuutta. Vertailu on ainoa keino lisätä ymmärrystä. Esimerkiksi HUS:ssa keuhkosyöpäpotilaiden tuloksia vertailtiin muihin maihin, kuten Karolinska Institutetiin Ruotsissa sekä Tanskaan ja Saksaan. Mittaus tehtiin samoilla mittareilla ja samoissa kohdissa. ICHOM:n pääajatus onkin juuri saada aikaan yhtenevät standardit ja koota vaikuttavuusperusteisesta terveydenhuollosta kiinnostuneita tutkijoita yhteen jakamaan tietoa ja kokemuksia eri puolilta maailmaa.

Muita vaikuttavuuden ympärille rakentuneita verkostoja ovat mm.  vaikuttavuustutkimuksen Comet-tutkijaverkostoja, jossa kehitettiin viitekehystä mittarien valintaan, sekä PROMIS-verkosto, joka keskittyy kehittämään potilaan raportoimia mittareita liittyen toimintakykyyn, terveyteen ja elämänlaatuun.

Vaikuttavuusperustainen terveydenhuolto on Torkin mukaan lähtenyt nopeammin liikkeelle vakuutuspohjaisissa systeemeissä, koska ne ovat usein ketterämpiä kuin julkisrahoitteiset. Yleensä edelläkävijät ovat hyvin fokusoituneita, esimerkiksi yhteen tiettyyn potilasryhmään. Hyvä esimerkki on Hollanti, jossa sairaalat ovat mitanneet vaikuttavuutta jo vuosia esimerkiksi ICHOM:n mittareilla. Myös Yhdysvalloissa on useita sairaaloita, jossa vaikuttavuutta mitataan. Kiinnostaviksi kansainvälisiksi esimerkeiksi, joihin kannattaa perehtyä, Torkki lukee hollantilaisen Santeon-sairaalaketjun ja saksalaisen jo klassikon asemaan nousseen Martini Klinikin.

Pohjoismaista hyvä esimerkki on Uppsalan Akademiska sjukhuset, jossa on saatu hyviä kokemuksia. Karolinskassa taas ei saatu niitä tuloksia, joita haluttiin, ja Torkki näkeekin tässä suurimmaksi syyksi sen, että siellä yritettiin tehdä liikaa kerralla. Suomessa taas mm. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on ollut aktiivinen, esimerkiksi tekonivelsairaala Coxassa on mitattu tuloksia jo pidempään.

Suomessa toimitaan sosiaali- ja terveysministeriön (STM) johdolla ja Torkki toivookin, että sieltä saataisiin mahdollisimman pian kansallisia linjauksia mittarien valintaan, esimerkiksi kiinnitytäänkö ICHOM-standardiin, jotta voidaan edetä käytäntöön. Positiiviseksi valonpilkahdukseksi Torkki näkee valtiovarainministeriön (VM) juuri julkaistun tiekartan, jossa vaikuttavuusperusteisen ohjauksen kehittämiseen on osoitettu 40 miljoonaa euroa. Tietopohjan rakentaminen ja ohjauksen kehittäminen ovat hänestä hyviä konkreettisia ensimmäisiä askeleita. Ilman kerättyä tietoa, yhtenäisiä mittareita ja asiakasryhmämäritelyä ei voida kehittää ohjausta.

Seuraavia askeleita on myös kansallisen vaikuttavuuskeskuksen esiselvitys, joka vauhdittaa ja koordinoi vaikuttavuusperusteista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Helsingin yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto, jossa toimii myös soteen keskittynyt tutkijaverkosto Vaikuttavuuden talo, selvittävät mm. vaikuttavuuskeskuksen keskeisiä tehtäviä, organisoitumista ja rahoituksen järjestämistä.

Myös hiljattain perustettu, aktiivisesti toimiva Vaikuttavuusseura ry kokoaa verkostoonsa eri toimijat, kuten tutkijat, kehittäjät, vaikuttavuudesta kiinnostuneet, poliittiset päättäjät ja johtajat.

Lopuksi Torkki haluaa vielä korostaa, että jos oikeasti halutaan kehittää vaikuttavuutta, toimintaa ja ohjausta, on lähdettävä liikkeelle yksinkertaisista asioista. Mitä me tiedämme tällä hetkellä potilaiden hoitotuloksista? Mitä emme tiedä? Täydellistä mittaustapaa ei voida jäädä odottelemaan, ja kun lähdetään mittaamaan, se pitää tehdä vertailukelpoisesti. Torkin mielestä iso tulos olisi, jos potilas oikeasti huomaisi, että hoidon tulokset arvioidaan systemaattisesti ja niitä hyödynnetään.

Kuuntele toinen jakso.

Mikä on Terve! -podcast ja missä sitä voi kuunnella?

Terve! on NHG:n podcast vaikuttavuudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tulevissa jaksoissa tapaamme ihmisiä, jotka oikeasti tietävät, mitä vaikuttavuus on. Lähde hostimme Mika Kaartisen kanssa selvittämään, miten vaikuttavuuden maailmaan kannattaa syventyä ja miten ottaa ne ensimmäiset konkreettiset askeleet.

Terve! -podcast löytyy seuraavilta alustoilta: Spotify, Apple Podcasts, Google Podcasts, Breaker, Castbox, Overcast, Pocket Casts ja RadioPublic. Ensimmäinen jakso ilmestyy 28.4. ja sen jälkeen uusi jakso ilmestyy viikoittain keskiviikkona. Terve ja tervetuloa mukaan!

Lue lisää Terve! -podcastista.

Kuuntele myös ensimmäinen jakso, jossa STM:n Kari Hakari jakaa ajatuksiaan vaikuttavuudesta kansallisesta ja järjestäjän näkökulmasta.