Kaufmann on nyt NHG Design

Uutisia

13.1.2021

Sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelumuotoiluun erikoistunut Health Design Agency Kaufmann toimii vuoden 2021 alusta nimellä NHG Design. Helmikuussa 2018 solmitun yrityskaupan myötä Kaufmann tuli osaksi Nordic Healthcare Group -asiantuntijataloa, kun NHG osti enemmistön palvelumuotoilutoimistosta.

NHG Design on osa NHG:n laajaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon suunnattujen asiantuntijapalveluiden tarjoamaa. Yhtenäinen nimi vahvistaa entisestään yhteenkuuluvuutta niin talon sisällä kuin asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden keskuudessa. Lisäksi muutos korostaa datan ja designin yhdistämisen merkitystä vaikuttavampien ja asiakaslähtöisempien sote-palveluiden kehityksessä. Näin asiakkaidemme on jatkossa entistä helpompi hyödyntää ristiin kaikkia NHG:n palveluita.

NHG Design -palvelumuotoilutiimi jatkaa tutulla kokoonpanolla, tosin kasvun myötä tiimi jatkaa laajentumistaan. Korkea asiakastyytyväisyyden taso on tiimin tavaramerkki: laatuun ja tiiviiseen yhteistyöhön panostaminen ovat jatkossakin toiminnan ytimessä.

”Olemme innoissamme, että olemme osa NHG:tä – nyt myös nimen puolesta. Asiakkaat ovat jo ehtineet hyötyä yhteisestä tarjonnastamme, joka yhdistää asiakaslähtöisyyden, data-analytiikan ja syvällisen toimialaymmärryksen. Vuonna 2021 NHG Design panostaa yhä monialaisempien yhteiskehityshankkeiden läpiviemiseen sekä erityisesti potilaan äänen esiintuomiseen terveydenhuollon palveluiden kehityksessä ja käyttöönotossa. Kantavina teemoina ovat terveydenhuollon digitaalisuus, palveluiden vaikuttavuus sekä potilas- ja henkilöstökokemuksen kehittäminen Suomessa ja Pohjoismaissa,” kertoo NHG:n Senior Partner Petra Jäntti.

NHG:n palvelumuotoilu- ja designosaamista esitellään NHG Designin omalla sivustolla. Tutustu sivuun täällä.

Lisätietoja:

Petra Jäntti, Senior Partner, NHG, petra.jantti@nhg.fi, p. 040 768 4759

 

Nordic Healthcare Group (NHG) on vuonna 2004 perustettu sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijapalveluihin erikoistunut suomalainen kasvuyritys. Asiakkaamme ovat sairaanhoitopiirejä, kuntia, yksityisiä palveluntarjoajia, lääketeollisuuden yrityksiä, pääomasijoittajia ja terveydenhuollon teknologiayrityksiä. Palveluksessamme on yli 140 kokenutta osaajaa ja nuorta lahjakkuutta. https://nhg.fi/