Ikääntyneiden palvelujen myöntäminen yhdenmukaisin perustein tukee palvelurakenteen kehittämistä

Uutisia

13.1.2020

Valtioneuvoston selvitys ikääntyneiden palvelujen rakenteesta julkaistiin 13.1.2020 

Valtioneuvoston IKÄPIHA – ikäihmisten pitkäaikaispalvelujen harmonisointi maakunnissa -selvityksessä tarkasteltiin ikääntyneiden palvelujen rakenteita ja arvoitiin, miten palvelujen myöntämisperusteiden yhtenäistäminen vaikuttaa palvelujen alueelliseen kattavuuteen ja kustannuksiin maakunnissa. Selvityksessä huomattiin, että palvelujen myöntämisperusteiden yhdenmukaistamisella voitaisiin sekä lisätä yhdenvertaisuutta että vaikuttaa kustannuskehitykseen. Yhdenmukaistamisen vaikutukset riippuivat suuresti kunkin alueen lähtötilanteesta sekä tavoitellusta palvelurakenteesta.

Selvityshankkeessa ikääntyneiden palvelujen asiantuntijat kehittivät esimerkkipalvelurakenteen. Jos palvelurakenteet yhdenmukaistettaisiin tämän mukaiseksi koko maassa nykyisellä väestörakenteella, laskennallinen kustannussäästö olisi noin 500 miljoonaa euroa vuodessa. Säästöjen aikaan saaminen edellyttäisi todellisuudessa mittavaa kehitystyötä palvelurakenteiden keventämiseksi. Väestön ikääntyminen tulee johtamaan siihen, että kevyemmästä palvelurakenteesta saavutettavat säästöt tarvitaan turvaamaan palvelut kasvavalle asiakasmäärälle.

Selvityksen toteutti Nordic Healthcare Group. Tutkijaryhmään kuuluu lisäksi asiantuntijoita Aalto-yliopistosta, ohjausryhmässä on edustus valtiovarainministeriön lisäksi sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöministeriöstä.

 

IKÄPIHA – ikäihmisten pitkäaikaispalvelujen harmonisointi maakunnissa -raportti

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tiedote 13.1.2020

 

Lisätietoja:

Tero Tyni, budjettineuvos, valtiovarainministeriö, p. 02955 30531, tero.tyni@vm.fi

Riikka-Leena Leskelä, tutkimusjohtaja, Nordic Healthcare Group, p. 050 410 0737, riikka-leena.leskela@nhg.fi

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. more information

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close