NHG mukaan kilpailemaan tutkimusrahoituksesta

16.10.2015

NHG on perustanut poikkitieteellisen tutkimusyksikön, jonka tavoitteena on saavuttaa muutamassa vuodessa merkittävä asema kansainvälisesti arvostetun soveltavan tutkimuksen tuottajana sosiaali- ja terveydenhuollossa.

NHG aikoo tarjota tutkimushankkeita ja tutkimuksellisia selvityksiä markkinoille, jossa toimii nyt lähinnä julkisesti rahoitettuja tutkimusorganisaatioita. Tutkimusrahoitusta haetaan kansallisilta toimijoita kuten KELA:lta, Tekesiltä ja Suomen Akatemialta, yrityksiltä ja julkisen sektorin toimijoilta sekä edunvalvontajärjestöiltä ja säätiöiltä. NHG aikoo tehdä myös yhteistyötä yliopistojen ja muiden tutkimusorganisaatioiden kanssa. Soveltavan, sosiaali- ja terveysalan tutkimuksessa NHG arvioi liikkuvan pelkästään Suomessa 20-40 miljoonaa euroa vuodessa.

”NHG:n henkilöstö on pitkälle kouluttautunutta ja monilla on motivaatio kehittää omaa akateemista osaamistaan. Tutkimustoimintaan mukaan lähteminen on heille hyvä juttu”, sanoo NHG:n toimitusjohtaja Vesa Kämäräinen ja jatkaa: ”NHG perustettiin vuonna 2004 Teknillisen korkeakoulun tutkijoiden toimesta. Tavallaan palaamme nyt juurillemme.”

NHG näkee vahvuudeksensa laajan toimialaymmärryksen, poikkitieteellisyyden, tutkimus- ja liiketoimintaosaamisen yhdistymisen samassa organisaatiossa sekä pitkäaikaisen kokemuksen sosiaali- ja terveydenhuollon analysoinnista ja kehittämisestä. NHG:n tutkimustoiminnasta vastaava Riikka-Leena Leskelä sanoo: ”Tutkimus- ja liiketoimintaosaamisen yhdistyminen samassa organisaatiossa on NHG:n vahvuus. Konsultointiprojekteista on opittu käytännönläheinen ja joustava lähestymistapa, joka nopeuttaa tutkimushankkeen läpivientiä ja edesauttaa luodun tutkimustiedon käyttöönottoa esimerkiksi palvelutuotannossa.” NHG:n tutkimustoiminnan keskeinen tavoite onkin saattaa tutkimuksellisten hankkeiden tulokset mahdollisimman laajalti sote-alan toimijoiden hyödynnettäväksi.

Perinteisesti yliopistojen ja tutkimuslaitosten hallitsema tutkimuskenttä on murroksessa ja yliopistojen muuttunut tilanne luo mahdollisuuden myös yksityiselle toimijalle. NHG:n kilpailuetuna on, että se pystyy tarjoamaan tutkijoille jatkuvat työsuhteet, mahdollisuuden keskittyä yhteen toimialaan, hyvät kontaktit sosiaali- ja terveysalan merkittäviin toimijoihin ja tutkimustiedon hyödyntäjiin, samankaltaisia ilmiöitä tutkivan yhteisön sekä mahdollisuuden tehdä tutkimustyön ohella myös konsultointiprojekteja. Rahoittajien näkökulmasta etuja ovat pienet yleiskustannuskertoimet, joustavuus, laaja poikkitieteellinen osaaminen ja tutkimustoiminnan tehokkuus.

NHG on tehnyt tutkimusprojekteja aikaisemminkin ja julkaissut niiden tuloksia, mutta nyt tutkimuksesta tulee oma liiketoiminta-alueensa. Syksyn aikana on vielä alkamassa useita tutkimushankkeita merkittävien tutkimusrahoittajien kanssa. NHGllä on esimerkiksi alkamassa yhteinen tutkimushanke KELAn kanssa, jossa tutkitaan sairausvakuutuslain vuoden 2011 muutoksen vaikutuksia työkyvyn edistämisen käytäntöihin ja erityisesti työpaikkojen omiin toimenpiteisiin pk-yrityksissä.

 

Lisätietoja:

Nordic Healthcare Group Oy: Vesa Kämäräinen, toimitusjohtaja, dosentti, Tekn.tri, etunimi.sukunimi@nhg.fi, puh. 050 545 9025
Nordic Healthcare Group Oy: Riikka-Leena Leskelä, Tekn.tri, etunimi.sukunimi@nhg.fi, puh. 050 4100 737

 

Nordic Healthcare Group on vuonna 2004 perustettu suomalainen terveydenhuollon ja sosiaalitoimen palvelutuotannon suunnitteluun ja kehittämiseen erikoistunut yritys. Yrityksen liiketoiminta-alueet ovat konsultointi ,benchmarking tietopalvelut sekä kuntien toiminnanohjauspalvelut. Konserni työllistää noin 60 asiantuntijaa Helsingissä, Turussa ja Tukholmassa. NHGn liikevaihto vuonna 2014 oli noin 7 miljoonaa euroa. www.nhg.fi

Linkki lehdistötiedotteeseen