STM ja Tekes etsivät sosiaali- ja terveydenhuoltoon uusia palvelukokonaisuuksia

13.11.2008

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Tekes tiivistävät yhteistyötä, jonka tavoitteena on luoda uusia, asiakaslähtöisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuuksia. Käytännön yhteistyö alkaa sillä, että kummankin tahon käynnistämät haut palvelukokonaisuuksien rahoittamiseksi sovitetaan ensi kertaa yhteen. Yhteisesti koordinoitu haku on ensimmäinen askel Tekesin ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyössä kohti strategista kumppanuutta.

Tavoitteena asiakaslähtöiset palvelukokonaisuudet

Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste-ohjelmaan liittyvä rahoitushaku ja Tekesin Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä -ohjelman rahoitushaku päättyvät molemmat vuoden lopussa. Tavoitteena on hakujen avulla löytää pysyviä, uudella tavalla organisoituja toimintamalleja tai palvelukokonaisuuksia sosiaali- terveydenhuoltoon. Rahoitettavilta hankkeilta edellytetään lisäksi, että niistä saadut kokemukset ja tulokset voidaan levittää mahdollisimman laajalle myös muiden tahojen käyttöön.

Hakijoiden toivotaan hakevan rahoitusta molemmista kanavista eli Tekesin ohjelman ensimmäisestä teemahausta ja Kaste-ohjelman toimenpide 30:n rahoitushausta. Tästä rajatusta kokonaisuudesta saadut kokemukset hyödynnetään jatkossa, kun sosiaali- ja terveysministeriö ja Tekes kehittävät entistä laajempaa keskinäistä yhteistyötä.

Stm ja Tekes myöntävät rahoitusta ennen kaikkea sellaisille palvelukokonaisuuksille, jotka lähtevät eri asiakasryhmien – kuten ikääntyneiden, lapsiperheiden tai mielenterveys- ja päihdeongelmaisten – tarpeista ja jotka ylittävät sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon organisaatiorajat.

Yhteen sovitettujen rahoitushakujen perustavoite on parantaa asiakastyytyväisyyttä. Samalla pyritään palvelujen parempaan suunnitteluun, parempiin hoitotuloksiin ja nykyistä pienempiin kustannuksiin. Kansalaiselle uudenlaiset palvelukokonaisuudet merkitsevät omiin tarpeisiin sopivia palveluita ja entistä parempaa tiedonkulkua.

 

Uutta ajattelutapaa suunnitteluun yli hallintorajojen

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisprojektit ovat vuosien mittaan tuottaneet monia hyviä tuloksia ja käytäntöjä, mutta uusien toimintatapojen juurruttaminen eri puolille maata ei ole edistynyt toivotulla tavalla.

 

Sosiaali- ja terveysministeriön ja Tekesin tavoitteena on nimenomaan lisätä organisaatio- ja hallinnonalojen rajat ylittävää yhteistyötä, mikä koituisi asiakkaan parhaaksi. Esimerkki hallinnonrajat ylittävästä suunnittelusta on kaavoitus. Kuntien kaavoituksessa olisi entistä paremmin otettava huomioon joustavan ja tehokkaan sosiaali- ja terveydenhuollon vaatimukset: ei ole yhdentekevää mihin asunnot, lasten hoitopaikat tai vanhusten palvelutalot kannattaa sijoittaa. Suunnitteluun tarvitaan uutta ajattelutapaa, joka palvelee kuntalaisten tarpeita ja edistää samalla palvelujen kustannustehokasta tuotantoa.

Lisätietoja:

Juha Teperi, ohjelmapäällikkö, sosiaali- ja terveysministeriö, puh 09-16072414, 040-5133714
Olli Kerola, apulaisosastopäällikkö, sosiaali- ja terveysministeriö puh. 09-16073859, 040-8280108
Pia Harju-Autti, toimialajohtaja, Tekes, puh. 010-6055823
Mervi Pulkkanen, Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä -ohjelman päällikkö, Tekes, puh. 010-6055880

Tiina Salminen, Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä- ohjelman koordinaattori, Nordic Healthcare Group, puh. 050 337 4766

Lisää aiheesta